perjantai 13. tammikuuta 2012

Sinkkutytön top5+1 sporttailut!

Lupaukset terveellisemmistä elämäntavoista kuuluvat uuteen vuoteen vähän kuin nenä päähän! Cissatar uskaltaisi väittää vähintään jokatoisen normaalin naisen vannovan olevansa bikinikunnossa juuri tänä kesänä! Se ei onnistunut kesällä 2009, ei kesällä 2010, kesästä 2011 puhumattakaan. Tällaista optimismia ja periksiantamattomuutta ei voi kuin ihailla. Auttamisen ilosta Cissatar on päättänyt jakaa muutaman sporttivinkin, jotka jokaisen villin sinkkutytön tulisi muistaa ja ottaa käyttöön! (Sivuvaikutuksina lupaan myös pyykkilautavatsan ja Jennifer Lopez-takapuolen).

Aloitetaan kohdasta +1, jonka tytöt voivat toteuttaa myös penkkiurheiluna!
Tekeekö mieli poikaystävää? Vietä muutama vapaa ilta jääkiekon parissa. Tuomo Ruutu on tietenkin yksi syy tähän, mutta hei - ensi kerralla kun pojat alkaa puhumaan lätkästä, sinulle on heittää muutama asiantunteva kommentti aiheeseen. Sepäs vasta seksikästä onkin - tyttöystävä, joka tietää lätkästä, on satavarmasti cool!
(Vaihtoehtoisesti voit valita lajiksi myös amerikkalaisen jalkapallon tai koripallon)

Sitten varsinaisen top5 listan pariin!

Numero 5: venyttely ja pilates. Unohdetaan hetkeksi ne hölynpölyt siitä, miten keho tuntuu puhtaalta ja uudestisyntyneeltä ja mieli on kevyt kun vastasyntynyt vauva. Sinkkytytön täytyy pitää huolta siitä, että spagaatti irtoaa suuntaan jos toiseenkiin, eikä hikistä ja kuumaa iltaa tuntemattoman adoniksen kanssa keskeytä lihaskramppi nivusissa. Viedään kesäyön nautinnot ihan uudelle tasolle ;-) Huom! Myös seurusteleville erittäin suositeltavaa!

Numero 4: tanssi. Jotta päästäisiin kokeileen uusia ulottuvuuksia sängyssä, on sinne ensin löydettävä kumppani. Yksi helpoimmista tavoista siihen on baarin tanssilattia; kukapa sinkkupoika ei kiinnittäisi huomiota tanssilattialla viehkosti liikkuvaan neitoon ja miettisi, miten lanteet pyörivät sängyssä.. Muistakaa kuitenkin, että Suomi on suht kapeamielisten ihmisten maa, joten tanssi kannattaa aloittaa peruslajeista. Nuo rujot ja välillä tomppelitkin suomipojat eivät välttämättä osaa arvostaa itämaista liikkumistasi, kansantanhu-spesiaalistasi puhumattakaan.

Numero 3: lenkkeily. Liikuntamuoto, joka on iäkkäämpi kuin Aira Samulin. Vihattu, inhottu ja täysin karmaiseva lenkkeily. Josset mitään muuta hyvää lenkkeilystä löydä, Cissatar haluaa muistuttaa; numeron 5 kohdista ei sängyssä ole mitään hyötyä, jos tarvitset juomatauon 3 minuutin välein. Hyvä peruskunto on kultaakin kalliimpi myös silloin, kun arviointikykysi on illan pikkutunneilla pettänyt, ja aamulla on päästävä vieraasta sängystä äkkiä pois. Huom! Lenkkeilyn voi korvata myös fillaroinnilla.

Numero 2: taistelulajit. Esimerkiksi taekwondo. Näitä taitoja EI kuulu käyttää makuuhuoneen puolella!!! Valitettavasti epätoivotut ihailijat ja pyrkyrit kuuluvat monen sinkkutytön elämään. Jos Ville Vanukorva ei tajunnut vinkkiäsi baarissa ("olet ällö, meillä ei ole yhteisiä jatkoja"), vaan jatkaa ahdisteluasi ja pahimmassa tapauksessa lähtee perääsi kotimatkalle, muutama terävä isku vatsan seuduille voi selventää tilanteen myös Villelle.

Numero 1: tankotanssi. Trendilajeista kuumin! Rohkeimmat voivat näyttää taitojaan jo baarissa, seurustelevat voivat yllättää miehensä pienellä privaattishowlla ja sinkkutytöt voivat drinkkien ja kulmien katselujen välistä kuiskata seksikkäästi, miten tankotanssista on ollu niin paljon hyötyä normaalissakin elämässä.

Sitten ei muuta kun urheilutopit toppauksineen päälle ja sporttiset kissansilmä-meikit kasvoille! Cissatar ottaa mielellään vastaan kommentteja ja kertomuksia, miten vinkit toimivat arjessa!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Friends with benefits

Seksiä ilman sitoumuksia (sidonta kuitenkin sallittua!). Nyt meni vähän sormi suuhun heti alkujaan - eihän Cissattarella ole kauheasti kokemusta tästä aiheesta. Nämä jutut on vähän niinkuin Jeffrey Campbellin muotipopot tai playboypupuksi pukeutuminen naamiaisissa - kaverit tekee ja kokeilee, Cissatar ihailee vierestä. Kyse ei ole siitä etteikö olisi mahdollisuutta tarjoutunut, eiköhän miehiä suunnilleen samassa ikähaarukassa kanssani ole tuolla jossain jo muna pystyssä ja puhelin kädessä.

Ja miksei olisi? Ollaan kavereita, toisen kanssa on luonnollista olla, ja sitten kun kesken pieruverkkari-poppari-sidukka-illan alkaa panettamaan, käydään makuuhuoneen puolella. Tai vielä parempi, pistetään leffa pauselle ja hoidetaan homma siinä olohuoneen matolla. Jos ollaan oikein läheisiä kavereita, mahdollisille seksimokille pystyy jopa nauramaan. Kuulostaa aika win-win tilanteelta!

Tuollainen järjestely kuulostaisi hyvältä Cissattarenkin korvaa. On sitä kerran jos toisenkin vietetty yö uuden baarituttavuuden kanssa. Jos olisi vakiokamu, ei edes tarvitsisi aamulla jännittää ja hävetä että kenen vierestä herää. Siinä olisi aina se sama vanha turvallinen Pave. Jossei olisi pahaa darraa, voisi yhden rundin vetää siinä heti herättyään. Sitten Pave lähtisi poikien kanssa pelaamaan tennistä ja Cissatar lähtisi sisäreidet hellinä ruokakauppaan ja uusille kenkäostoksille. Ei tarvitsisi soitella toiselle päivän aikana eikä sopia kenenkään toisen elämää ja menoja omiin sopiviksi. Mikä parasta, sitten kun illalla himo (ei sipsi-) iskee, niin Pavelle voi aina soittaa. Pave on jo nähnyt kulahtaneet alusvaatteet, karvasängen kaikissa mahdollisissa kohdissa eikä Pavelle tarvitse huijata, ettei syö lihaa tai dippaa nakkeja mansikkahilloon.

Cissatar nostaa hattua (okei, maukaisee kunnioittavasti) niille naisille, joilla on, tai on joskus ollut oma pikku Pave. Mikä Cissattarella (ehkä muillakin kissanaisilla?) sitten mättää? No tämä tuntuu uhkapeliltä. Nauretaan huonoille vitseille. Kokataan yhdessä. Hengataan villasukissa ja hirveissä kotivaatteissa. Käydään leffassa. Mennään kaveriporukalla mökille. Harrastetaan hyvää seksiä. Harrastetaan lisää hyvää seksiä. Ollaan omia itsejämme eikä Cissattarenkaan tarvitsisi edes suoristaa hiuksia tai käyttää pelkkiä Victoria's Secrettejä. Nautitaan toistemme seurasta. Ja kumpi ensin rakastuu - häviää?

Se on nimittäin varmaa. Jos Cissatar päästää jonkun miespuolisen noin lähelleen itseään, se meinaa että Cissatar tykkää. Voiko seksiä pidemmän päälle harrastaa täysin ilman mitään tunteita? Koska jos pitää toista puoleensavetävänä (karkeasti sanottuna "pantavana"), eikö jossain vaiheessa myös ihastu? Puoleensavetävyys sisältää tässä siis ulkonäöllisten seikkojen lisäksi sen faktan, että miehen seurassa pystyy hengailemaan ilman että etsii hirttosilmukkaa (ei sille miehelle). Jos taas skenaario on tämä: Pavella on kiva kroppa mutta inkkarit jossain muualla kuin kanootissa.. kuka jaksaa pitää seksisuhdettakaan yllä? Session jälkeen kun mies avaa suunsa, niin ei vittu, sitä miettisi vaan että miksi tuli taas soitettua Pavelle. Myöntäkää, onko joku käyttänyt suukapulaa?

Ja sitten on vielä yksi juttu - jokaisen itseäänkunnioittavan naisen hyvä kaveri - epävarmuus. Miksi Pavelle kelpaa vain seksi? Miksi Cissatar on seksikäs ja täydellinen vain makuuhuoneessa? Ihan sama, onko Pave läheinen kaveri vai puolituttu. Onko Cissattarella ärsyttävä nauru? Onko Cissatar Paven mielestä ylipuhelias? Häpeäisikö Pave esitellä Cissattaren kavereilleen? Onko se kuullut Cissattaren suihkusinfoniaa? 

Ehkä pitäisi lisätä friends with benefits -suhde Cissattaren before i die -listalle. Kokeilla, ja taistella viimeiseen asti tunteita vastaan. Tai ottaa ottaa joku idiootti ja käyttää sitä suukapulaa. 

ps. Koko tekstin ajan Cissattaren päässä pyöri Justin Timberlake Friends with Benefits -leffasta. Ilman paitaa. Jos Cissattarella olisi Justinin puhelinnumero, äskeiset epäröinnit olisivat nyt historiaa.



Kissanainen vai tiikerityttö?

"Kissanaisen varusterepertuaariin kuuluu lihoja kertasivalluksesta irrottava ruoska sekä partaveitsenterävät kynnet", määrittelee Wikipedia. No, ruoskaa käytän vain makuuhuoneen puolella ja kynnetkin puren päivittäin rikki, eli se siitä. Cissatar teki uuden vuoden lupauksen oman blogin aloittamisesta. Aikaisempien vuosien lupaukset (suklaalakko, suklaalakko, suklaalakko) ovat olleet liian absurdeja saavutettavaksi, joten laskin vähän rimaa.

 Millainen on kissanainen? Itsevarma, seksikäs, salaperäinen. Viettelevä, viekas, pitkäsäärinen. Ööh.. muutamassa kohdassa on siis vielä vähän petrattavaa. Ehkä olenkin enemmän tiikeri? Vähän isompikokoinen. Raidallinen (hiton itseruskettava..), enkä niin kovin seksikäs. Nopeat jalatkin minulta löytyvät. No haloo, en oikeasti ole edes eläin. Kutsutaan minua siis Cissattareksi.

 Minulla on AINA sanottavaa. Se ei ole aina fiksua, ei hauskaa eikä varsinkaan syvällistä. Helpotan kavereideni päivittäistä työtä alkamalla myös bloggaamaan - nyt voin purkaa päätäni myös tänne. Olen sinkku ja rakastan miehiä! Rakastan myös korkeita korkoja, mustikkashotteja ja lentokenttiä. Olen usein tosi nolo, onneksi osaan nauraa itselleni. Olen ikuinen ylianalysoija ja ylijuoja (Se ei taida olla oikea sana, mutta tiedättehän - when life gives me lemons, maybe I shouldn't always ask for the tequila too).

 Cissattaren sivuilta tulee löytymään pohdintoja miehistä ja naisista, sinkkuudesta ja seurustelusta, ulkonäköpaineista ja korkokengistä. Osa on keksittyä, suurin osa varmasti jollain tapaa itse koettua.. Mielikuvitukseni juoksee paljon nopeammin kuin järkeni, joten jos törmäätte sivuilleni, jättäkää aihe-ehdotuksenne ja lupaan yrittää siitä sanan (tai maukaisun) luoda!