Takaisin liian lyhyisiin mekkoihin. Cissatar juksasi vähän - en oikeasti ole niitä naisia, jotka lempeässä -20 asteen pakkasessa pamahtavat baarijonoihin sääret paljaana. Kesäisin tuota tulee joskus harrastettua, kunhan on tarpeeksi monta shottia ja muutama hoikentavan peilin kautta otettu kuva rohkaisuna. Ja ihan poikkeuksetta, vuodenajasta riippumatta, kun Cissatar tai ihan kuka vaan nuori neito lähtee bilettämään nakinkuoressa ja piikkikoroissa, tulee katseita. Pitkiä ja avoimia katseita. Viipyviä katseita. Nopeita vilkaisuja ja vaivihkaista vakoilua. Toisinsanoen, muita baareilevia naisia. "Toi on unohtanut housut kotiin". "Ei luoja kato mitä tolla brunetella on päällä..".
No onhan se hauskaa! Arvostella kun Tainalta meinaa näkyä pikkuhousut (tai niiden puuttuminen) ja Merviltä tulee toinen nänni mekosta ulos. Siitä saa hupia useaksi tunniksi! Yllä lainausmerkeissä olevat kommentit ovat siitä kevyimmästä päästä. On Cissatarkin kuullut, että sopisi Amsterdamin Punaisten Lyhtyjen alueelle. Epäilen, ettei tällä tarkoitettu joulumarkkinoita ja tai joulupukin apulaisuutta.
Nyt sanon sitten suoraan. Te arvostelijat olette noloja! Uskallan sanoa, että olette myös samperin kateellisia. Totta ihmeessä osa nakinkuori-mekoista on tyylittömiä. Varmasti osa niistä on löytynyt alusvaateosastoilta. Saletisti ne paljastavat välillä liikaa, ja varmasti teidän iltanne olisi ollut parempi, jossette olisi nähneet Raisan selluliittisiä reisiä. Taisi olla hiton hyvä baari-ilta, kun kiinnititte huomiota toisen tytön reisiin. (Huom! Ei mitään lesboja vastaan!)
Cissattaren mielestä vaatii munaa laittaa nakinkuori-päälleen (Hehheh). Eiköhän Raisa ole tietoinen selluliitistään. Tai Taina siitä, että mekko kiristää vatsamakkaran kohdalta. Juuri näille kissoille Cissatar nostaa eniten hattua! Cisu on kyllästynyt naisten väliseen kateuteen. Kenenkään ei nakinkuorta tarvitse itse pukea, mutta kenenkään ei sitä muiden päällä tarvitse arvostella. Jos se pilaa teidän iltanne että Tainalta näkyy pakara, no, teidän iltanne ei ihan jättipommilta kuulostakaan.
No nyt on saattanut punainen
No, annetaan Carrie Bradshawn sanoa se mitä Cisu tässä on ehkä ujosti yrittänyt selittää. "I don't judge others. If you feel good with what you're doing, let your freak flag fly!"
